keskiviikko 20. elokuuta 2014

Mutta entä jos ei jaksa?

Entä jos joskus on yksinkertaisesti niin väsynyt, ettei vaan JAKSA lähteä treenaamaan. Ei sitten niin mitenkään. Onko pakko? 

Ei. Ei ole pakko. Joskus on jopa järkevämpää himmata hieman, jos kierrokset käy treenin ulkopuolisessa elämässä kovin kovalla. Kerron teille nyt esimerkin eiliseltä omasta arjestani.

Mä yleensä nautin treenistä. Treenaan mieluusti viikonloppuisin ja vapaalla. Kesälomalla pidin lomaa töistä, en kuntosalista tai lenkkipoluista. Nautin itseasiassa treenistä niin paljon, että päätin lopettaa työni tutkijana ja siirtyä levittämään treeni-iloa ihmisille oman Spark Training yrityksen muodossa. 

Tämä siirtymä on nyt akuutisti päällä ja ottaa välillä vähän koville. Tänään luki kalenterissa yläkroppatreeni. Työpäivä yliopistolla venyi kuitenkin pitkäksi, kun yritin paketoida kesken jääneitä hommia. Työpäivän päätteeksi sain sähköpostin, jossa kävi ilmi, että yhteistyökuvio, jota olin käynnistellyt tyrehtyi alkutekijöihinsä. Työpaikkani pihaportista ulos astuessani alkoi salamoida ja sataa rakeita sellaisella teholla, että sateenvarjo sanoi itsensä irti. 

Pääsin kotiin. Menin kylppärin lattialle istumaan ja itkemään väsymystäni. Söin päivällisen. Puin treenivaatteet nyyhkyttäen päälle läpsien itseäni samalla naamalle. Ryhdistäydy nyt nainen! Kohta laitetaan Musta Barbaari soimaan ja kiskotaan pumppi päälle!! 


No ei jum*****a kiskottu. Treenivaatteet päällä jatkoin itseni hyödytöntä psyykkausta, kunnes tajusin luovuttaa. Kaiken muutoksen ja emotionaalisen turbulenssin keskellä parasta mitä voin itselleni tehdä oli helliä kehoani kupillisella piparminttuteetä ja rullailla kireydet pois foamrollerilla. 

Kun asettaa itselleen treenitavoitteita ja tekee suunnitelmia, kannattaa jättää tilaa ihmisyydelle

On toki hyvä, että on keinoja, joilla varmistaa, että liikunta toteutuu silloinkin, kun laiskottaa. Lenkkarit oven pielessä, treenivaatteet tuolin selkämyksellä ja palautusjuoma valmiina kassissa ovat hyviä ympäristövihjeitä, jotka potkivat meidän salille sellaisinakin päivinä kun ei huvita ja digiboksi pullistelee kuudesta nauhoitetusta salkkarijaksosta. 

Joskus keho tarvitsee kuitenkin enemmän palauttavaa ja rentouttavaa liikettä kuin repivää rääkkiä. Psyykkisesti ylikuormittuneen ihmisen ei ole funktionaalista ylikuormittaa itseään ylitreenaamalla. Sen sijaan treeniohjelma kannattaa tällaisina kuormituksen ajanjaksoina rakentaa esimerkiksi rauhallisten lenkkien, liikkuvuusharjoittelun ja muun kehoa ja mieltä rauhoittava liikkeen varaan. Raskasta treeniä annostellaan tähän kokonaisuuteen lähinnä mausteeksi. 

Jos mieli on äärimmäisen levoton, itkettää, kiukuttaa, ruoka ei maistu ja unet jäävät vähäisiksi, tulee nämä merkit ottaa vakavasti. Ehkä olisi syytä tarkistaa muutakin kuin treenitottumuksia?

Tällaisia oireita huomatessasi voit kysyä itseltäsi esimerkiksi seuraavat kysymykset:

- Kuinka pitkään ylikuormitusta on jatkunut (päivä, viikko, kuukausia, vuosia)?
- Tunnistatko mistä ylikuormitus johtuu (työt, perhe, rahavaikeudet, ym)?
- Pystytkö itse vaikuttamaan kuormituksen määrään? Onko jotain valintoja, joilla voisit helpottaa omaa jaksamistasi?

Jos kuormitus on akuuttia ja sillä on selkeästi rajattu syy (lapsi sairaana, puoliso työmatkalla, ei unta kolmeen yöhön), voit hyvin jättää lenkkarit oven pieleen, sallia itsellesi rauhallisen iltahetken salkkareiden ääressä, ja buukata treeniajan sitten vaikka viikonlopulle, kun puoliso on palannut tien päältä. Jos kuormitus sen sijaan on kroonista, kannattaa tarkastella omia valintojaan laajemmin ja miettiä keinoja, joilla lievittää tilannetta. 

Pus,
Sini

Ps. Foamroller sivustolta saat koodilla sparktraining 10 % alennusta, mikäli innostut itsekin rullailemaan jumeja pois kropasta.

Pps: Jos toivotte voin kirjoittaa rullauksesta pidemminkin juttua :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti