Keskiviikkohuomenta!
Viime viikkoni kului elämäni suurimpia päätöksiä punnitessa ja alkuviikko niitä toimeenpaniessa. Eli ei tässä sen kummempia.... :)
Olin tuuminut mielessäni, kirjoittanut paperille, keskustellut ihmisten kanssa, joiden arviointikykyyn luotan, tuuminut lisää, innostunut, lannistunut, rohkaistunut, pelännyt, soudannut ja huovannut. Maanantaina homma ratkesi, mutta samalla, kun kerron mihin suuntaan, haluan kertoa teille suppailusta, jota kävin kokeilemassa viime viikolla. Huomasin nimittäin mielenkiintoisia yhtymäkohtia tämän lajikokeilun ja tulevaisuuteeni liittyvien pohdintojen välillä.
Kun kaverini ehdotti suppailua, olin aluksi ehdottoman innoissani ajatuksesta päästä kokeilemaan uutta tapaa liikkua ja haastaa kehoni. Seistessäni siinä Cafe Regattan laiturilla odottamassa vuoroani kiivetä tuolle kiikkerälle laudalle, mieleeni hiipi pelkoa. Mitä jos horjun? Mitä jos olen aidosti oikeasti aivan susipaska ja nolaan itseni? Mitä jos en edes pääse laudalle, vaan pärskähdän naamalleni rantakaislikkoon? Olen aina ollut turvallisuushakuinen valinnoissani. Olen valinnut lajeja, joissa tiedän olevani edes kohtalaisen hyvä. En ole kokeillut sirkusta, boulderointia, suppailua tai muutakaan mitkä kuulostavat erihauskalta, mutta missä en voi ennustaa onnistunko vai mokaanko. Juokseminen. Kaikkihan osaavat juosta ainakin jotenkuten. Se on ihmiselle luontainen tapa liikkua. Niinpä olen juossut. Olen juossut hieman pidemmälle kuin olisi tarvetta ja haastanut itseni tekemään pidempiä ja pidempiä lenkkejä. Veren maku suussa olen hoippunut lenkiltä kotiin, rojahtanut eteisen lattialle ja taputellut itseäni olalle suorituksesta.
Samalla tavalla olen tehnyt uravalinnoissani. Koittanut valita itselleni turvallisen, mutta kunnianhimoisimman mahdollisen tavoitteen. Minulle tuo tavoite oli tulla isona tutkijaksi. Tutkiminen on vähän kuin ylipitkä juoksulenkki. Matka akateemiseen kunniaan on vaikea ja tuskainen, mutta ehkä lopussa kiitos seisoo? Nyt olen kuitenkin kokeillut työkseni tutkimista pari vuotta ja samalla kaivannut muuta. Olen kaivannut ihmisten pariin. Olen kaivannut liikettä. Olen kaivannut sitä tunnetta kun astuu kiikkerälle laudalle kroppa pelosta täristen. Asettuu ensin polvilleen ja sydämentykytysten tasaantuessa uskaltaa nousta seisomaan huomatakseen, että tämähän sujuu!
Maanantaina ilmoitin, että minä en aloita syksyllä väitöskirjan tekoa. Maanantaina allekirjoitin ohjaajan työsopimuksen lasten liikuntailtapäiväkerhossa. Huomenna käyn kuulemassa työmahdollisuuksista eräässä kasvavassa kuntosaliketjussa. Perjantaina saan tietää vähän lisää tulevaisuuden mahdollisuuksistani muusikkona. Viikonloppuna ajattelin kirjoittaa tulevan terveyskäyttäytymisen muutokseen erikoistuvan yritykseni liiketoimintasuunnitelmaa. Palatakseni lopuksi vielä tähän hataraan SUP-symboliikkaan: Lauta on kiikkerä ja vähän pelottaa, mutta ajattelin nyt hetken ajelehtia aallokossa ja nautiskella matkasta. Koska matkalla on enemmän väliä kuin sillä minne päätyy.
Pus,
Sini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti