Opetuksia luovuudesta. Osa 1: Mitä voisin tehdä, että pitäisin itse työstäni enemmän?

Olen vime aikoina uppoutunut pohtimaan luovuutta. Muusikkous on jatkuvaa luomista ja luominen minulle pääsääntöisesti tuskan, kiukun ja sietämättömän pelon saattelemaa toimintaa. Millään muulla elämän osa-alueella ei riittämättömyys ole tullut yhtä tutuksi kuin musiikkia tehdessä. Silti musiikki on minulle niin antoisaa, että aion jatkossakin kestää nämä epämiellyttävyydet. Musiikki ja kirjoittaminen ovat minulle tapoja tehdä todeksi itseäni. Laulaessani olen enemmän elossa kuin ikinä. Vaikka muuten kokisin oloni turtuneeksi, musiikki tavoittaa minut joka kerta.

Aika ajoin luova lähteeni hyytyy aivan täysin. Mitä pidempään kuiva kausi jatkuu, sitä suuremmaksi tyhjän nuottiviivaston kauhu minussa kasvaa. Alan miettiä, onko inspiraatio hylännyt minut täysin. Onko minulla enää mitään sanottavaa? Kannattaako tähän nyt enää ryhtyä, kun olen jo hukannut niin paljon aikaa? Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on ei, inspiraatio ja luovuus eivät ole hylänneet minua. Minä olen hetkellisesti kenties hylännyt ne, mutta ne ottavat minut kyllä avosylin taas vastaan. Ja jälkimmäisiin kysymyksiin vastaus on yksiselitteinen kyllä.

Kun sitten viimein käyn kirjoittamaan, soittamaan tai laulamaan sisäinen kriitikkoni havahtuu. Se kyseenalaistaa jokaisen sanavalinnan, painotuksen ja nuotin. Onko tämä varmasti se, mitä muut haluavat kuulla? Pitääköhän ne nyt tästä valinnasta? Pitäisikö varmuuden vuoksi kuitenkin tehdä jotain muuta?

Humans of New York sivuston perustaja, valokuvaaja Brandon Stanton antoi minulle kaikkiin näihin kysymyksiin vastauksen eräässä taannoisessa haastattelussa. Häntotesi  lähtökohtansa olevan, ettei artistin tule koskaan pyrkiä taiteellaan vastaamaan muiden odotuksia. Artistin tulee kehittyäkseen kysyä itseltään, mitä voisin tehdä, että pitäisin itse työstäni enemmän. 

Todennäköistä on, että jos onnistun luomaan jotain, josta olen itse aivan fiiliksissä, tältä maapallolta löytyy muitakin ihmisiä, jotka jakavat innostukseni. Tai jos ei löydy, tiedänpä kuitenkin tehneeni luovuudellani sen, mitä varten tekemiseen alunperin tartuin. Olen tehnyt todeksi itseäni. Tämä, jos mikä oli ravisutteleva oivallus. Sen voimin kävinkin tänään taas pitkän tauon jälkeen kirjoittamaan uusia kappaleita.

Jätän teidät tällä kertaa tämän yhden ajatuksen pariin. Palataan myöhemmin muiden opetuksien kanssa, joihin olen törmännyt.

Luomisen iloa! <3

Pus,
Sini Hoo