keskiviikko 24. elokuuta 2016

Aikaisen linnun aamurituaalit

Mä olen aamuihminen. Mulle tuottaa suurta nautintoa herätä aikaisin ja tehdä sitä sun tätä ennen kuin muut ympärilläni heräävät. Se on mun salainen hetki. Mä otan etumatkaa päivään. Lapsena laitoin usein kellon soimaan puoli tuntia ennen kuin minun olisi tarvinnut herätä, jotta sain maata sängyssä ja lukea kirjaa, joka oli edellisenä iltana jäänyt jännittävään kohtaan. Aikuisena olen usein noussut varhain, käynyt lenkillä, siivonnut, lakannut kynsiä, meditoinut ym. ym. ennen puoliskoni heräämistä (mikä sinänsä on helppoa, Mr. J. kun nukkuisi vaikka iltapäivään, jos mahdollista).

Aamulenkiltä parin viikon takaa


Kesälomalla kuuntelin paljon podcasteja, joissa toistuvasti mainittiin aamurituaalit. Aamurituaalit on joka aamu toistuvia tekoja. Aamurituaalit voivat määrittää päivän sävyn, ne voivat virittää mielen ja kehon oikealle taajuudelle. Tämä on mulle hyvin järkeen käypää. Miettikääpä. On aamuja, jolloin sitä herää pissahätään 6 tunnin unien jälkeen, selaa ensin silmät ristissä somea kolme varttia sängyssä, syö aamupalaksi eilisen leffaillan popkornijämät, alkaa heräilemään vasta kolmannen kahvikupin jälkeen ja yllättää itsensä vielä puolilta päivin viimeöiset unikuolajäljet poskilla. Sitten on aamuja, kun nousee yhtä aikaa auringon kanssa, juo ison lasin vettä, pukee tennarit jalkaan, kävelee rantaan ja hengittelee aamukasteesta hapekasta ilmaa, ihastelee rantakallioiden kupeessa pesivää joutsenparia ja tuntee syvää kiitollisuutta siitä, että on elossa.

Mä haluan enemmän noita jälkimmäisiä aamuja. Niinpä päätin pari viikkoa sitten, että mun  aamurituaaleihin kuuluu tänä syksynä herätys puoli kuudelta (en suosittele tätä kaikille, ainostaan meille aamuvirkuiksi viritetyille - omalla vastuulla), iso lasi vettä, kuulokkeet korville ja lenkille. Lenkin jälkeen meditaatio, suihku, aamupala ja hetken kirjoitustuokio. Töihin ehdin puoli yhdeksäksi.

Ajattelin etukäteen, että tällaisen rutiinin ylläpitäminen vaatisi helkkaristi itsekuria, mutta oikeastaan itsekuria ei tarvita ollenkaan. Se on vähän niinkuin se rituaalin pointti. Siitä ei neuvotella, vaan se tehdään.

Tähän saakka aamurituaalia on seurannut tavallista hyväntuulisempia ja onnellisempia päiviä. Vielä on aikaista sanoa jääkö tämä uusi rituaali käyttöön ja miten se tulee syksyn mittaan muuttumaan. Aamu kerrallaan.


Aurinkoa,
Sini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti